Lohikäärmeenmetsästäjien huimat seikkailut
Kevät, kesä 2007
Osa VII: Viihdyttäjä nielaisee harppunsa
Ielenia oli kiinnittänyt huomiota Adelaidan sanoihin, kun tämä oli maininnut kuninkaan pitävän kovasti viihdyttäjistä. Ehkä hän onnistuisi pääsemään hoviin tarjoutumalla esiintymään siellä – lopulta hän saattaisi tavata itsensä kuninkaan! Ielenia ei ollut nähnyt kaupungissa ainuttakaan haltiaa itsensä, Aoirghen ja Rajaskarin lisäksi, minkä hän uskoi lisäävään eksoottista viehätysvoimaansa. Ielenia oli varsin tietoinen siitä, että hän oli paitsi sievä ja hyvin kasvatettu, myös erittäin vetovoimainen, eikä hän ollut ennenkään kaihtanut käyttää näitä avujaan ongelmien ratkonnassa. Lisäksi Ielenia oli äskettäin saanut haltuunsa taianomaisen huuliharpun, jota soittaessaan hän tunsi muuttuvansa entistäkin kauniimmaksi.
Ielenia laittautui huolellisesti ollakseen parhaimmillaan ja suuntasi sitten palatsin porteille. Rubribes, joka luuli kai omaavansa jonkinlaisia musikaalisia kykyjä, yritti itsepäisesti seurata häntä rumpuineen, mutta Ielenia kielsi miestä tiukasti, luoden tähän jäisimmän katseensa. Rubribes ei kuitenkaan lannistunut vaan alkoi koristella Ieleniaa kukkien terälehdillä. Ielenia mulkaisi Rubribesta vieläkin kopeammin ja lähti nopeasti askeltamaan kohti Alabasteripalatsia, jossa kuningas asui. Edes vikkelä druidi ei pysynyt hänen kannoillaan.
Kuningas, Sceptanar, asui Alabasteripalatsiksi nimetyssä linnassa, joka oli erilainen kuin mikään Ielenian ennen näkemä palatsi. Vaikka se ei missään nimessä vetänyt vertoja haltioiden ympäristöön sulautuville ja sen kauneutta korostaville luomuksille, sen valkoisissa harmonisissa muodoissa oli jotain erittäin puoleensa vetävää. Se oli ehdottomasti paljon viehättävämpi, kuin mikään Ielenian mantereen länsiosissa näkemistä linnoista – kyseessä ei ollut sotilaallinen linnoitus vaan asumiseen, juhlimiseen ja viihtymiseen tarkoitettu palatsi.
Linna sijaitsi niemenkärjessä, joka oli oikeastaan saari, sillä sen erotti itse kaupungista ehkä alun perin keinotekoisesti rakennettu, mutta ikuisen näköinen vallihauta, joka yhdistyi suoraan mereen. Linnaa ympäröivä vesi kimmelsi sinisenä ja toisti linnan kupolien jalokivenomaisina hohtavia värejä.
Portinvartijat kuuntelivat mielellään Ielenian laulua ja soittoa ja lupasivat viedä tämän Lady Juhlamenojen Johtajan, Nymphaen puheille. Nymphae osoittautui viehättäväksi, jo keski-ikäiseksi naiseksi. Hänkin nautti Ielenian esityksestä ja pyysi tätä esiintymään jo samana iltana oleviin juhliin, uuden kylpyvedenkoittajan virkaanastujaisiin. Pitkiä, koristeellisin seinämaalauksin ja patsain varustettuja käytäviä pitkin Ielenia johdatettiin viihdyttäjien valmistautumistiloihin. Hän löysi tiloista myös Adelaidan, sekä erittäin tiukkoihin trikoisiin pukeutuneen miehen, joka esitteli itsensä Titus Trikoomieheksi. Ielenialla oli vaikeuksia pidätellä nauruaan, etenkin kun Titus ilmoitti täysin vakavasti aikovansa esittää ”akrobaattisia temppuja”.
Ielenia lauloi Titus Trikoomiehen akrobatiaesityksen jälkeen. Hän jännitti niin kovasti, että miltei nielaisi huuliharppunsa! Esitys oli katastrofi! Ielenia oli häpeissään, mutta hyvin onnellinen siitä, ettei itse kuningas ollut vielä saapunut juhliin. Hän aikoi juuri poistua paikalta vähin äänin, kun häntä taputettiin olkapäälle. Ielenia kääntyi ja huomasi katsovansa Brutus Manliusta.
”Emmekö tanssisi hieman?” kysyi mies.
”Eiköhän se käy päinsä,” lupasi Ielenia.
Jonkin ajan kuluttua, suurten fanfaarien saattelemana, Sceptanar itse ilmestyi salin seinässä sijaitsevalle parvekkeelle. Sceptanar oli pukeutunut loisteliaasti, kärpännahkaviittaan ja kruunuun, mutta hän näytti siitä huolimatta jotenkin vaatimattomalta. Hänen silmänsä loistivat kirkkaansinisinä ja hän hiuksensa olivat mustat. Vaivihkaa Ielenia ohjaili Brutusta lähemmäs Sceptanaria, jotta hän voisi tutkia tämän taika-auroja. Ielenia ei kuitenkaan havainnut kuninkaassa mitään erikoista, joka olisi viitannut kiroukseen tai muuhun sentapaiseen ja selittänyt Karanokien valtaa tähän.
Lavalle tuli silloin lyhyeen valkoiseen pukuun pukeutunut, pieni, tumma nainen, joka esiteltiin Pantheria Karanokiksi, kuninkaan uudeksi kylpyvedenkoittajaksi. Nimi sähköisti Ielenian. Selvästikin Karanokit, Luthcheqin hallitsijasuku, yrittivät soluttautua Cimbarin hallintoon. Kuninkaan tuleva avioliitto todisti sen jo, mutta tämä oli jo miltei liikaa. Kuninkaan täytyi olla jotenkin Karanokien vallassa. Jos Ielenia vain pääsisi tapaamaan tätä, ehkä…
”Brutus,” kehräsi Ielenia, ”Voisitko ehkä tehdä palveluksen minulle ja järjestää minulle tapaamisen kuninkaan kanssa?”
”Saakohan tästä palveluksesta vastapalveluksen?” kysyi Brutus hymyillen vihjailevasti.
”Toki saat viedä minut illalliselle,” Ielenia sanoi hymyillen viehättävintä hymyään.
”Entä kotiin illallisen jälkeen?” Brutus oli itsepintainen.
”Katsotaan sitä sitten.”
”Hyvä. Noudan sinut huomenna iltahämärän aikaan.”
