Lohikäärmeenmetsästäjien huimat seikkailut

Kevät, kesä 2007

Osa IV: Kokouksia ja kylpylöitä

Madame Damion juhlia seuraavana päivänä oli Maataomistavien Aatelismiesten Senaatin kokous. Rajaskar oli erityisen kiinnostunut Senaatista ja sen kahdestatoista jäsenestä – ehkä he voisivat vaikuttaa kuninkaaseen. Hän piti tarkkaan huolta, että oli kokouksessa ajoissa ja asiallisesti. Omasta mielestään hän esitti varsin järkeviä huomioita: onko mietitty, voisivatko Karanokit liittyä asiaan, onko Senaatti ajatellut puuttua asioiden tilaan, mitä ylipäätänsä on suunnitteilla. Mutta kokous taantui nopeasti kinasteluksi, eikä kellään tuntunut olevan toimintasuunnitelmaa. Vaikutti vahvasti siltä, että Senaatin todellinen valta oli olematon.


Kaiken lisäksi Il Roche oli tullut mukaan kokoukseen ja käyttäytyi hyvin asiattomasti, heitellen typeriä vitsejä ja rivoja huomautuksia. Ehkä tämä oli edelleen päihtynyt eilisistä juhlista, mutta Rajaskar häpesi kovasti tämän käytöstä. Lopulta vartijat kehottivat Il Rochea poistumaan ja käytännöllisesti kantoivat tämän kadulle!


Rajaskar päätti myös poistua kokouksesta, sillä selvästikään siellä ei saataisi mitään aikaan. Ulos päästyään hän kuuli kiivaasti huudetun ilmoituksen, jota pikkupojat levittivät: ”Kuningas menee naimisiin! Kuningas menee naimisiin, Kaestra Karanokin kanssa!” Nyt Rajaskar oli hyvin onnellinen, että hän oli heti saapumisestaan lähtien opetellut innokkaasti ja ahkerasti chessentaa. Tämä käänne pohditutti Rajaskaria. Ehkä Adelaida tietäisi asiasta? Rajaskar suuntasi palatsin liepeille, työntekijöiden porteille ja kysyi vartijoilta Adelaidaa.
”Näin kauniina päivänä hän on varmasti kylpylässä,” vakuutti vartija.
”Aivan,” sanoi toinen.
Hämmentynyt Rajaskar löysi ohjeiden mukaan kylpylälle, mutta päätti kuitenkin olla menemättä sisään. Hänen päätöksensä vahvistui entisestään kun hän havaitsi Il Rochen olevan menossa kylpylään. Missään tapauksessa Rajaskar ei kestäisi tulla nähdyksi mokoman typerän röyhkimyksen seurassa juuri nyt. Rajaskar päätti sen sijaan mennä tapaamaan Kahnia. Kahn oli järkimies ja omaisi ehkä asiasta mielipiteen.


Kahn löytyikin uudesta toimistostaan parakeilta. Rajaskar tiedusteli, oliko hän kuullut tulossa olevista häistä. Kahn myönsi.
”No? Mitä tehdään?” kysyi Rajaskar.
”Miten niin?” Kahn vaikutti aidosti hämmentyneeltä.
”Kuningas aikoo teloituttaa Tel Tyrin isän ja naida naisen, joka haluaa polttaa kaikki velhot elävältä. EI kuulosta oikein hyvältä,” Rajaskar väänsi rautalangasta.
”Eikös Tel Tyrin toimeksianto päättynyt jo?” kysyi Kahn. ”Ja kuninkaan avioliitto tuskin kuuluu meille.”
”Oletko tosissasi?” kysyi Rajaskar.
”Olen olen. Minä olen nyt Cimbarin lohikäärmesotureiden sadanpäämies kuten näet. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olin armeijassa.”
Tuohtunut Rajaskar poistui kiivaasti Kahnnin toimistosta.


Sinetti

  <-Takaisin



Örkkikerho
Noora