Lohikäärmeenmetsästäjien huimat seikkailut
Kevät, kesä 2007
Osa III: Taikakauppias Antonius
Päädyttyään viimein suuremmanpuoleiseen kaupunkiin Aoirghe oli päättänyt toteuttaa unelmansa taikahaarniskasta, joka suojaisi häntä edelleen myös silloin kuin hän olisi ottanut eläimen hahmon huolimatta siitä, että kyseinen eläin ei oikeasti kyennyt haarniskaa käyttämään. Monet druidit omistivat tällaisen haarniskan ja Aoirghe ei uskonut sellaisen löytämisen olevan vaikeaa. Asiassa oli kuitenkin yksi mutta: Aoirghen jumalatar, Mielikki, oli huomattavasti suvaitsevaisempi kuin muut luonnon jumalat. Yksin Mielikki salli palvojiensa käyttää metallisia haarniskoita ja aseita, mitä Aoirghe piti varsin järkevänä. Luontoa piti suojella, eikä kunnon druidi pärjännyt kaikkia luonnontuhoajia vastaan ilman asianmukaista varustusta. Tai pärjäsi, tietenkin, mutta hyvät varusteet tekivät asian yksinkertaisemmaksi.
Cimbar ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin ollut mikään druidikaupunki. Se ei ollut Aoirghelle yllätys – paitsi että kaupunki oli suuri metropoli, se myös sijaitsi merenrannalla keskellä ilmeisen hedelmällistä, tiuhaan viljeltyä ja asuttua alankoa. Metsää hän ei kyennyt aistimaan missään. Ilmeisesti nekin harvat druidit, joita kaupungissa liikkui, lukeutuivat lähinnä Chauntean, hedelmällisyyden ja maanviljelyn jumalattaren, palvojiin, jotka tahtoivat haarniskoidensa olevan luonnonmukaisia ja siis nahkaa. Aoirghesta moinen oli lähes tekopyhyyttä: mitä luonnollista oli maanviljelyssä?
Useat taikakauppiaat tarjoutuivat valmistamaan haarniskan Aoirghelle, mutta siihen olisi mennyt päiväkausia. Aoirghe oli kerännyt haarniskaa varten kokoon kaikki rahavaransa ja lainannut vielä hiukan lisää Elmeriltä, joka oli päässyt rikastumaan myymillään miekoilla ennen kuin seurue oli sopinut, että kaikki saalis jaettaisiin tasan. Aoirghe halusi haarniskansa heti!
Eräs pojanviikari kertoi Aoirghelle, että kaupungissa oli uusi tulokas, taikakauppias Antonius, joka kerskui, että hän myisi kelle vain mitä vain vaikka heti. Ilahtuneena Aoirghe lähti tapaamaan Antoniusta.
Tämä oli pieni, hieman luihunnäköinen tumma mies.
”Kyllä kyllä. Minä myydä sinulle mitä vain. Myös villihaarniska. Mutta tavara olla minun varastolla, kolmen päivän matka.”
Antonius kieltäytyi itsepäisesti antamasta Aoirghen lentää varastolle kotkana. Matka sinne täytyi taittaa seurueessa yhdessä Antoniuksen ja tämän henkivartijoiden kanssa, ratsain. Haltioihin, ainakaan
vierasmaalaisiin sellaisiin, ei ollut luottamista. Antonius halusi myös Aoirghen lähtevän matkaan yksin. Eipä sillä, eivät tämän ystävät olisikaan halunneet mukaan. He varoittivat Aoirgheakin lähtemästä, mutta
tämä oli itsepäinen. Ainut mitä hän kykeni ajattelemaan, oli kiiltävä, taianomainen haarniska, joka olisi pian hänen. Mihin hän sitten pystyisikään! Haarniska auttaisi häntä kaatamaan monia luonnontuhoajia ja
kostamaan karhunsa, eläinkumppaninsa, julman kuoleman taistelussa muutamia kuunkiertoja sitten.
Aoirghe, Antonius ja tämän viisi henkivartijaa lähtivät matkaan seuraavana aamuna. He matkasivat kolmisen päivää pois kaupungista, kohti Luthcheqia. Kolmantena päivänä Henkivartijat ja Antonius onnistuivat yllättämään Aoirghen ja ympäröimään tämän. Vaikka Aoirghe vastusti kovasti, hän yksinään ei kyennyt peittoamaan kuutta miestä. Miehet onnistuivat lyömään hän tajuttomaksi.
Kun Aoirghe heräsi, hän oli pienessä, pimeässä huoneessa, joka vaikutti vankityrmältä. Hänestä tuntui, että hän oli ollut tajuton miltei vuorokauden. Kauhukseen hän huomasi olevansa alaston ja ilman tavaroitaan. Vaistomaisesti Aoirghe yritti muuttaa muotoaan, mutta se ei onnistunut. Tarkemmin asiaa ajateltuaan hän tunsikin, ettei hänen jumalansa voiman kautta tuleva taikuuden tuntu, jota hän tavallisesti hengitti kuin ilmaa, tuntunut olevan läsnä. Ilmeisesti vankila oli kuolleen taian alue.
