Lohikäärmeenmetsästäjien huimat seikkailut
Kevät, kesä 2007
Osa XIX: Vihreän lohikäärmeen pesä
Wallace marssi Samettihuoneelle aamuyöllä, heti juhlien päätyttyä. Aoirghehan oli halunnut tavata hänet huomenna? No nyt oli huominen! Bordellissa hän sanoi tulleensa tapaamaan ystävää, mutta vartijat halusivat silti riisua hänet aseista. Wallacesta se oli varsin turhaa. Tytötkään eivät oikein millään uskoneet, ettei hän ollut palveluksia hakemassa. Toisaalta Aoirghea ei vielä näkynyt – nukkui varmaan, joten miksipä ei. Wallace valitsi kauneimman tytön ja kiipesi tämän kanssa yläkertaan.
Aoirghe oli hyvin pettynyt Luciaan. Tämä rakasteli kuin ei olisi koskaan naiseen koskenutkaan. Ehkä tämä oli Aoirghelle opetus yhdenyön jutuista. Vastuuttomiahan sellaiset olivatkin. Mutta silti! Noh, tämän kokemuksen jälkeen Aoirghe ei olisi vähään aikaan kiinnostunut moisista. Hän tarjosi Lucialle ystävällisesti aamupalaa, mutta lähti mahdollisimman pian kaupunkiin.
Aoirghe löysi Wallacen Samettihuoneelta. Elmeri ja Shihanna olivat siellä myös, ja loppukin seurue oli helppo kutsua kokoon. Eikö nyt olisi aika hoidella se maanalainen temppeli! Shihannasta temppelin ”hoitelemiseen” piti valmistautua: se olisi vaativa tehtävä. Aoirghe syytti tätä pelkuriksi, mutta Shihanna selitti asiaa parhain päin. Myös Elmeri oli kiivaasti valmistautumisen kannalla. Sen sijaan Shihanna kertoi jo mainitsemastaan toisesta uhasta – Airspurin liepeillä metsässä asui vihreä lohikäärme, joka oli syönyt kokonaisen kylän. Se asutti erään kylpylän raunioita. Siitä pitäisi päästä, jotta paenneet kyläläiset pääsisivät takaisin koteihinsa.
Seikkailijat lähtivät innoissaan matkaan – Elmerin mielestä jälleen liian vähäisin valmisteluin. Mutta lohikäärme oli ylpeä – se odotti heitä pesässään, jossa se ei mahtunut kunnolla lentämään. Niinpä sen peittoaminen oli helppoa. Seikkailijat ilahtuivat kovin löytäessään lohikäärmeen aarteen erään altaan pohjalta: paitsi runsaasti kolikoita ja muutamia jalokiviä, se sisälsi myös koristeellisen taikamiekan.
Vahvaa happoa sisältävästä altaasta Aoirghe löysi kolme vihreää munaa. Hän oli aivan haltioissaan: hän hoitaisi munia ja kasvattaisi vihreitä luonnonsuojelijalohikäärmeitä!
”Ne kasvavat suuriksi ja syövät sinut. Parempi olisi jos tuhoaisimme ne saman tien. Vihreät lohikäärmeet ovat aina pahoja,” tuhahti Rajaskar. Aoirghe kieltäytyi. Munat olivat nyt hänen lapsiaan. Varmastikaan
kukaan ei ollut paha syntyessään, mutta hän kysyisi vielä asiaa temppelissä. Bahamutin temppelissä! Niin. Pitääkseen munat turvassa Aoirghe muuntautui dinosaurukseksi, joka kykeni sylkemään niiden
tarvitsemaa happoa niiden päälle.
Seikkailijat olivat tulleet ratsain, koska eivät olleet ennen käyneet paikassa ja eivät siksi voineet taikasiirtyä sinne. Koska he eivät halunneet jättää hevosiaan, he viettivät yön kylpylässä ja palasivat seuraavana päivänä ratsain kaupunkiin. Nähdessään kadulla juhlien (ja juhlijoiden) jäänteitä he tajusivat, että edellisenä päivänä oli ollut Sadonkorjuujuhla. Voi vihreän lohikäärmeen happohenkäys. Juhlat olivat menneet heiltä sivusuun. Mutta Aoirghe oli onnellinen: hän malttoi tuskin odottaa, että lohikäärmeenmunat kuoriutuisivat.
