Aku rikkoo ikkunan

Areena

Örkkikerhon peliareenana on noin 6x3m kokoinen koppi, josta kuva alla. Kopilla on pitkät perinteet ja se pidetään siistinä ainakin pari päivää vuotuisen kevätsiivouksen jälkeen. Siivouksen, joka on juuri takana ja jonka tuloksesta löytyy kuvia galleriasta.

Tämän kesän aikana koppia aiotaan ehostaa ja se tulee saamaan maalia niin sisä- kuin ulkoseiniinkin.

Kuva kopista ulkoa

Kesällä 2004, kiivaan taistelun tuoksinnassa, Akun heitältämä harhakeihäs lävisti kopin pohjoisenpuoleisen tuplalasin. Joni korjasi näppärästi tilanteen kopin imagoon sopivalla pahvipaikkauksella. Nyt suunnitelmissa on, kahden kylmän talven jälkeen, ikkunalasin vaihto, vaikka vanha viisaus toteaakin: ei kahta ilman kolmatta.

Kopin nykyiseen kalustoon kuuluu antiikkikaappi, nurkassa jököttävä hylly, pelipöytä, kolme tuolia, penkki, sekä viime kesänä "saatu" kauan kaivattu sohva. Pelipöytä korvattiin viime kesänä uudella, hieman tilavammalla, mutta vanha (kovia kokenut) pöytä on edelleen perimmäisessä nurkassa.

Talvisin kopissa, osin kenties rikkoutuneen ikkunan vuoksi, on melko viileää, mutta patteri, joka otetaan yöksi irti seinästä, usein tahattomasti kirjaimellisestikin, antaa kaikkien kaipaamaa lämmitystä ja muutamatuntisen pelisession jälkeen tunnelma on jo varsin lämmin (18°C).

Luoteisnurkka Seinällä on uimapatja Pullokokoelma


© Orkkikerho